Kevään 2020 Kuukauden -leffat

Kuukauden leffa -sarjassa esitetään keväällä neljä upeaa – ja keskenään hyvin erilaista – elokuvaa.

Sarjan aloittaa (la 25.1.) Euroopan elokuvan akatemian palkintopöydän loppuvuonna tyhjentänyt Yorgos Lanthimoksen ohjaama musta komedia THE FAVOURITE. Tammikuun näytös on osa Espoon kulttuurikeskusten Kulttuurimaistiaiset-tapahtumasarjaa, jossa elokuvan lisäksi päästään nauttimaan myös englantilaisen keittiön herkkuja brittiläisen musiikin säestyksellä!

Helmikuussa (ti 18.2.) vuorossa on elokuvamaailman arvostetuimman festivaalin, Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnolla, Kultaisella palmulla palkittu japanilaisen Hirokazu Kore-edan koskettava SHOPLIFTERS.

Maaliskuussa (ti 24.3.) sukelletaan Pariisin kirjallisuuspiireihin Olivier Assayasin ihmissuhdekomediassa RIVIEN VÄLISSÄ.

Kevään ohjelmiston huipentaa huhtikuussa (to 9.4.) libanonilaisen Nadaki Labakin ohjaama, kansainväliseksi tapaukseksi noussut viiltävä KAPERNAUM.

Kevään koko ohjelmisto löytyy täältä.