ESPOO CINÉ
INTERNATIONAL
FILM FESTIVAL




FI / EN
Alive and Kicking
Alive and Kicking
Alive and Kicking
Susan Glatzer

Alive and Kicking

USA, Ruotsi 2016
Englanninkielinen, ei tekstitystä
89 min
Sallittu kaikenikäisille


Paatuneimmankin ihmisen valloittava dokkari lindy hopista eli amerikkalaisesta swing-tanssista ja sen harrastajista. Lindy hop vaipui lähes unholaan swing-aikakauden jälkeen 60-luvulla, mutta koki uuden tulemisen 90-luvulla mm. Swingers- ja Swing Kids -elokuvien myötä. Alive and Kicking maalaa kuvaa yhteen hiileen puhaltavista ja toisiaan tukevista tanssinharrastajista ympäri maailmaa.
Mukaansatempaavia, rakastettavia haastateltavia ja järkyttävän upeita tanssikohtauksia, joista ei vauhtia puutu. Tämän jälkeen on hyvä syy alkaa etsiä lajin harrastusmahdollisuuksia Suomessa.
Manna Katajisto

Torstain (25.8.) näytöksen jälkeen halukkaat pääsevät itsekin kokeilemaan miltä lindy hop tuntuu, kun Rock'n'Roll Dance Club Cometsin opettajat neuvovat aloittelijatkin tanssin saloihin Tapiola Gardenissa klo 21.00 lähtien. Lisätietoja täältä.


Alive and kicking

Ohjaus: Susan Glatzer

Esikoisohjaaja Suzan Glatzer on työskennellyt jo pitkään elokuvan parissa, mutta ei elokuvantekijänä, vaan tuotantoyhtiön johtotehtävissä. Paramountin Motion Picture Groupin varatoimitusjohtajana hän vaikutti kymmenien kansainvälisten menestyselokuvien tuotantoon ja levittämiseen. Glatzer on myös New York Women's Film Festival -tapahtuman perustajajäsen. Alive and Kicking -elokuvan ohjaaja on tanssinut 18 vuotta.

Käsikirjoitus: Susan Glatzer
Tuotanto: Susan Glatzer / Swing Pictures
Myynti: Magnolia Pictures 


IMDb

Näytökset