LogoLippukauppaOhjelmistoEsityspaikatAjankohtaistaFAQMediaYhteystiedotEnglish
d
1
Header-3
Main-LeftLippukauppaOhjelmistoEsityspaikat



 

Prinsessa oli Kellokosken valopilkku

 Espoo Cinén Kulttuurikeskuksen ohjelmiston avaa tiistaina 24. elokuuta syksyn puhutuimpiin kotimaisiin elokuvatapauksiin kuuluva Prinsessa. Se on tositapahtumiin perustuva, koskettava elämänkertaelokuva todellisesta poikkeusyksilöstä, joka valloitti lähipiirinsä sydämet.

 Prinsessa 01
 Arto Halosen ohjaama lämminhenkinen elokuva sijoittuu 1940-luvun Suomeen ja se käsittelee erilaisuutta ja sen hyväksymistä.

Rooleissa nähdään vahva kotimainen näyttelijäkaarti: pääroolin näyttelee Katja Kukkola ja prinsessan hoviin kuuluvia potilaita ja hoitohenkilökuntaa mm. Krista Kosonen, Pirkka-Pekka Petelius, Peter Franzén ja Samuli Edelmann. PMMP:stä tuttu Paula Vesala tekee elokuvassa ensimmäisen elokuvaroolinsa prinsessan hoitajana.
    
 Prinsessa 06 "Prinsessa oli legenda jo eläessään", sanovat hänet tunteneet ihmiset. Kellokosken prinsessa, Anna Lappalainen (1896–1988), eli uskomattoman elämän. Hän sairastui 1930-luvulla raskaiden elämänvaiheiden jälkeen skitsofreniaan ja joutui nuorena laitoshoitoon. Lappalaisesta tuli lopulta Kellokosken mielisairaalan pysyväisasukas, ja hän kehitti itselleen harvinaisen suuruusharhan: hän kuvitteli olevansa kuninkaallinen prinsessa.

55 vuotta kestäneen hoitojakson aikana Lappalainen kävi läpi lähes kaikilla 1900-luvulla tunnetut psykiatriset hoitomenetelmät. Silti prinsessa jatkoi elämäänsä omassa kuninkaallisessa maailmassaan ainutlaatuisena osana Kellokosken kyläyhteisöä. Hänen valoisa luonteensa ja halunsa olla hyväntekijä tekivät hänen ympärillään olleisiin ihmisiin suuren vaikutuksen. Kellokoskelle on pystytetty jopa patsas prinsessan muistoksi.

 Like julkaisee Anna Lappalaisen elämäkerran "Kellokosken prinsessa" elokuussa 2010. Elokuvan tiimoilta ilmestyy myös soundtrack, jolla kuullaan harvinaisia tallenteita Anna Lappalaisen lauluesityksistä. Lippuja Prinsessa-elokuvaan saa täältä>>

Liisa Lehmusto
 Prinsessa 04
 Kuvat: © 2009 Art Films Production. Kuvaaja: Terhi Kokkonen.
  








Logot