LogoLippukauppaOhjelmistoEsityspaikatAjankohtaistaFAQMediaYhteystiedotEnglish
d
1
Header-9
Main-LeftLippukauppaOhjelmistoEsityspaikat




Kaikuja takamailta

 Espoo Cinénkään ohjelmistossa ei ole puutetta elokuvista suurkaupunkien sykkeestä ja teollistuneen Euroopan taajamista. Euroopasta löytyy kuitenkin myös aivan toisenlaista todellisuutta. Syrjäseuduilla kyläpahasista metsämökkeihin elämä kulkee omaa rauhallista tahtiaan. Pelloilta, metsistä ja vuorilta kumpuavat usein myös ne kauneimmat, mutta myös karuimmat tarinat.
  
 
Ander 01
Ander
 Ander sijoittuu Espanjan Baskimaan jylhälle maaseudulle. Ander-niminen maanviljelijä viettää yksitoikkoista elämää maatilaansa ja vanhaa äitiään hoitaen, kunnes onnettomuuden seurauksena tilalle on pakko palkata apulainen. Tunteita ei voi vastustaa ja pian Anderin elämä Baskimaan perukoilla ei enää olekaan entisensä.


Un lac 03 n-rehorovaa-solonchevc2a9shellac
Un Lac

Ranskalaisen Un Lac -elokuvan tapahtumapaikkana on eristäytynyt, metsän ja lumen ympäröimä järvimaisema jossakin pohjoisessa. Pienessä kylässä elävän perheen poika toimii metsurina ja tuntee olevansa yhtä niin luonnon, kuin sisarensakin kanssa. Veljen ja sisaren tiiviiseen suhteeseen tulee kuitenkin särö muukalaisen ilmaantuessa maisemiin.

 Katalin Varga 05
Katalin Varga
 Katalin Varga kuvaa miehensä jättämän romanialaisnaisen matkaa Karpaattien ylitse poikansa kanssa. Vuoristoympäristöä metsineen ja niittyinen kauniisti kuvaavassa elokuvassa päähenkilön matka traumaattisen menneisyyden alkulähteille ei kuitenkaan ole helppo.







 Still 2 URVILLE
Urville
 Saksalaisdokumentti Urville rakentelee utopiaa täydellisestä kaupungista. Ihanne-elämää jäljitetään muun muassa sympaattisissa ranskalaisissa pikkukylissä, joissa kaikki tuntevat toisensa ja hyvä ruoka ja juoma riittävät kiireettömän elämän ilonaiheiksi.

Elokuvan ohjaaja Angel Christlieb vierailee näytöksessä esittelemässä elokuvansa.







Logot