1990: Ensimmäinen vuosi 
| | Ensimmäinen Espoo Ciné -elokuvafestivaali järjestettiin elokuussa 1990 Espoon kulttuurikeskuksessa. Viiden päivän aikana esitettiin kaikkiaan 66 elokuvaa 18 eri maasta. Elokuvat oli jaettu seitsemään eri sarjaan. Esitykset pidettiin myöhemmin vakiintuneen käytännön mukaisesti kulttuurikeskuksen Louhi- ja Tapiola-saleissa sekä Kino Tapiolassa. Tapahtuma keräsi yhteensä noin 8 500 katsojaa.
Juhlien pääsarjana oli Itämeren maiden elokuvakatselmus, jossa nähtiin elokuvia muun muassa tuolloin vielä olemassa olleesta Neuvostoliitosta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Puolasta. Kansainvälinen tuomaristo jakoi sarjassa Nyrki Tapiovaaran nimeä kantavan kunniapalkinnon virolaiselle ohjaajalle Jüri Sillartille elokuvasta Äratus (Herääminen). Charlie Chaplinin 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi festivaaleilla oli myös laaja Chaplin-näyttely sekä useita Chaplinin elokuvia.
|
Festivaalin kohokohdaksi nousi tanskalaisen Benjamin Christensenin ohjaama mykkäelokuvaklassikko Noita – noituus kautta aikojen (Häxan, 1922) Edward Vesalan säveltämän musiikin ja orkesterin säestyksellä. |
 | |
|