 | Jesús García de Dueñas
Espanjalaisen elokuvan historia kuvina:
Cine español. Una crónica visual
|
Elokuva on elämää tai vähintäänkin sen koko kirjon
representaatiota: maisemia, kyliä ja kaupunkeja, tapoja ja tapahtumia,
pukuja, ruokakulttuuria, vapaa-aikaa, yhteisöelämää − ja henkilökuvia,
jotka saattavat symbolisen arvonsa kautta joskus edustaa kokonaisen
kansakunnan tai valtion historiaa. Tässä mielessä valokuvat,
yksittäiset otokset, jotka ikuistavat yhden silmänräpäyksen elokuvasta,
ovat ikään kuin pieniä matkamuistoja. Ne antavat meille tilaisuuden
tarkastella elokuvia uudelleen. |
| Vuonna 1896 alkunsa saanutta espanjalaista elokuvateollisuutta ei ole
luonnehtinut ainoastaan elokuvatuotannon runsaus ja sen yllättävä
yhtäjaksoisuus, vaan myös se lukuisten elokuvantekijöiden valtava työ,
jonka kautta he ovat välittäneet meille oman persoonallisen
kosketuksensa, tallentaneet ja ilmaisseet sen kuvin. Kuviensa
välityksellä he ovat vääjäämättä, vaikkakaan eivät aina vaikutuksestaan
tietoisina, muovanneet myös meidän identiteettiämme. |  | | Espanjan valtion kansainvälisen kehitysyhteistyöjärjestön AECID:n,
Instituto Cervantesin ja Lunwerg-kustantamon yhteistyönä järjestämä
näyttely "Cine español. Una crónica visual" ('Espanjalaisen elokuvan
kuvallinen historia') kutsuu katsojat osallisiksi erääseen aikamme
kiehtovimmista historiallisista läpileikkauksista: kokonaiseen kuvien
ja tunteiden vuosisataan tarkastelemaan espanjalaisen elokuvan
historiaa ja kehitystä aitiopaikalta |  | 131 valokuvaa, joista osa on ennennäkemättömiä tai harvoin nähtyjä sekä
kaksikymmentä julistetta antavat meille mahdollisuuden tutkia
eräänlaista kollektiivisen kuvaston luomistyötä. Sen kautta pystymme
tarkastelemaan uudelleen tämän historiallisen tilan läpi kulkeneiden
ihmisten kasvoja sekä lähtemään kokonaan uudelle tutkimusmatkalle
salaisiin ja tuntemattomiin paikkoihin, jotka valaisevat moninaisen ja
monikasvoisen maamme kulttuurista rikkautta ja kiehtovaa
kompleksisuutta. | | Esityksen aloittaa kronologisessa järjestyksessä etenevä yleiskatsaus
espanjalaiseen elokuvaan sen alkujuurilta eri vuosikymmenten
tunnuskuvien kautta aina tähän päivään saakka. Katsauksen rinnalla
pääsemme tarkastelemaan sen teemoihin kiinteästi kytkeytyvää
mosaiikkia, joka tuo esiin espanjalaisen elokuvan toistuvat aihepiirit
ja erityispiirteet. Ohjaaja-näyttelijä Fernando Fernán-Gómezin työhön
perehdytään omassa erillisessä osassaan. |  |  | Näyttely on myös kunnianosoitus kaikille niille kuvataiteilijoille ja
kuvittajille, niin tunnetuille kuin tuntemattomillekin, jotka tekivät
omasta työstään taidetta. Tätä osa-aluetta tuo esiin näyttelyyn
sisällytetty suppeahko valikoima eri vuosikymmenten elokuvajulisteita. | Lyhyesti sanottuna tämä näyttely edustaa espanjalaista
kulttuuriperintöä parhaimmillaan. Kuvat ja muistomme elokuvista vievät
meidät juurillemme, muovaavat identiteettiämme ja ennen kaikkea
rakentavat uudelleen pientä sisäistä maailmaamme. Kuvat ovat osa
elämäämme ja siksi palautettavissa mieleen yhä uudelleen − tai ehkäpä
voimme kuvitella näkevämme ne ensimmäistä kertaa.
|  | Näyttely on avoinna yleisölle festivaalin aikana (21.–30. elokuuta 2009) Espoon Kulttuurikeskuksen näyttelytilassa. Näyttely on organisoitu yhteistyössä Espanjan suurlähetystön kanssa.
| Kuvia näyttelyn avajaisista voi käydä katsomassa täällä.
|
|
|