Kuukauden leffa
Espoo Ciné järjestää yhdessä Espoon kulttuurikeskuksen kanssa Kuukauden leffa -sarjaa, jossa uudet huippuelokuvat tuodaan tapiolalaisten nähtäviksi kotikulmille. Sarjan ajatuksena on esittää kulttuurikeskuksen Louhisalissa mielenkiintoisimpia uutuuselokuvia kohtuulliseen hintaan. Kustakin ohjelmiston elokuvasta järjestetään yksi näytös. Elokuvia esitetään kuukausittain tammikuusta toukokuuhun.
Lippuja myydään Tapiolan Stockmannin lippupisteessä sekä Tapiolan, Leppävaaran, Matinkylän ja Espoonlahden yhteispalvelupisteissä. Liput voi tietysti hankkia myös tuntia ennen näytöksen alkua ovelta. Liput maksavat 6,50 euroa (hinta sisältää Lippupisteen palvelumaksun).
TOUKOKUU
tiistai 19.5.2009 klo 19.00
KAUNEUDEN VALTA
(Elegy)
108 min
K11

Rakastettu ohjaaja Isabel Coixet on sommitellut nuoren naisen ja vanhemman miehen riipaisevan rakkaustarinan, jossa kuusikymppinen charmantti professori ja taidekriitikko David rakastuu nuoreen kuubalaiseen opiskelijaansa Consuelaan. Kiihkeä romanssi on suistaa molempien elämät raiteiltaan. Mustasukkaisuus, ääneen lausumattomat toiveet ja odotukset sekä erilaisista elämänkokemuksista kumpuavat yhteenotot ovat murskata molemmat. Professoria esittää karismaattinen Ben Kingsley ja Consuelan roolissa kauneuden valtaa käyttelee sädehtivä Penélope Cruz.
Ohjaus: Isabel Coixet
Käsikirjoitus: Nicholas Meyer
Pääosissa: Ben Kingsley, Penélope Cruz, Dennis Hopper, Patricia Clarkson, Peter Sarsgaard, Deborah Harry
Levittäjä: Future Film