Mediatiedot
Espoo Ciné on Espoon Tapiolassa vuosittain järjestettävä kansainvälinen
elokuvafestivaali. Vuonna 2008 festivaali järjestetään 19. kertaa. Ohjelmistossa on noin 70 pitkää ja 20 lyhytelokuvaa.
Pääpaino
on uusissa eurooppalaisissa laatuelokuvissa. Elokuvat on esitetään mm.
sarjoissa Espoo Ciné Selection, El mundo español, Pink Zone ja Midnight
Madness. Festivaalilla nähdään myös ennakkoensi-iltoja Suomessa
myöhemmin levitykseen tulevista kotimaisista ja kansainvälisistä
huippuelokuvista.
Espoo Ciné kerää vuosittain yli 23 000 kävijää. Vuonna 2007 kävijöitä oli 23 748.
Valtaosa
yleisöstä (noin 90 %) on Suur-Helsingin alueelta, pääosin Helsingistä
(yli 40 %) ja Espoosta (yli 40 %). Noin 10 % kävijöistä tulee muualta
Suomesta sekä ulkomailta. Espoo Cinén kävijöistä noin 60 % on naisia.
Elokuvanystävät
edustavat laajasti eri ikäryhmiä: suurimmat ikäluokat ovat
25—34-vuotiaat (noin 38 % kaikista kävijöistä) sekä 35—44-vuotiaat
(noin
20 %), 17—24-vuotiaita on kaikista kävijöistä viidennes ja
45—54-vuotiaita noin 12 %.
Festivaalin yhteistyökumppaneilla on
mahdollisuus olla monipuolisesti esillä tapahtuman yhteydessä.
Erilaiset painotuotteet sekä valkokangasmainonta takaavat monipuolisen
näkyvyyden ja laajan kontaktipinnan.
Vuoden 2009 mediakortti on ohessa: