Espoo Ciné Andorrassa 20.—24.8.2008
Vastauksia yleisimpiin kysymyksiin:
-
Näytösajat eivät muutu: .
-
Verkkokaupasta ostetut ja puhelinvaratut liput siirretään
Andorran ovelle eli asiakkaan ei tarvitse noutaa Andorran lippuja
Tapiolasta
-
Espoo Cinén lipunmyyntipiste Andorrassa aukeaa päivittäin tuntia ennen Andorran ensimmäistä näytöstä
Andorran näytöksiin pääsee sisään samalla lipulla kuin mikä olisi käynyt Kino Tapiolaan
Muutokset koskevat pelkästään Kino Tapiolaan suunniteltuja näytöksiä Tapiolasalin ja Louhisalin näytöksissä ei ole muutoksia
Paikallisen elokuvateatteri Kino Tapiolan välikaton sorruttua,
kaikki Espoo Cinén teatteriin sijoitetut näytökset on siirretty toisaalle. Kino Tapiolassa oli tarkoitus esittää parisenkymmentä elokuva, jotka nyt esitetään
Andorrassa
(Eerikinkatu 11, Helsinki). Festivaali pahoittelee
muutoksia ja niistä asiakkaille seuraavaa ylimääräistä vaivaa.
Nämä
muutokset koskevat pelkästään KINO TAPIOLAAN merkittyjä
näytöksiä. Espoon kulttuurikeskuksessa sijaitsevien TAPIOLASALIN ja LOUHISALIN näytöksissä ei ole
muutoksia. Ongelmat koskevat vain Kino Tapiolaa, joka sijaitsee
eri rakennuksessa.
Ainoastaan näytösten esityspaikka muuttuu, esitysajat
pysyvät samoina. Kino Tapiolan näytöksiin lipun ostaneiden ei tarvitse
vaihtaa lippua, vaan he voivat mennä samaa lippua käyttäen Andorran
esityksiin. Halutessaan asiakkaat voivat myös vaihtaa lipun toiseen
näytökseen.
Koska kaikkia lipun ostaneita ei pystytä
henkilökohtaisesti tavoittamaan, festivaali järjestää myös
lisäkuljetusta Tapiolan ja Andorran välille, josta kerrotaan tarkemmin alempana tällä sivulla.
Lisäkuljetuset Tapiolan ja Andorran välillä
Koska näytösten siirrot Helsinkiin hankaloittavat monien
asiakkaiden liikkumista, Espoo Ciné järjestää ilmaista lisäkuljetusta
Espoon kulttuurikeskuksen ja Andorran välille.

Normaalin
festivaalibussin lisäksi kulkee keskiviikkoillasta lähtien sunnuntaihin
saakka Kulttuurikeskuksen ja Andorran välillä kolme minibussia.
Lisäkuljetukset alkavat tänään noin klo 17 ja jatkuvat aina
iltayhteentoista. Minibusseilla ei siis ole varsinaista aikataulua,
vaan ne ajavat tarpeen vaatiessa, ottaen mahdollisimman hyvin huomioon
vaihtuvat tilanteet sekä näytösten alkamis- ja päättymisajankohdat
reitin kummassakin päässä. Minibussit on tunnistaa
ESPOO CINÉ SHUTTLE -teksteistä.
Tapiolassa minibussit ottavat
asiakkaita mukaan Kulttuurikeskuksen edustalta. Myös Tapiolaan saapuvat
tuodaan samaan paikkaan. Helsingin päässä minibussi jättää asiakkaat
Fredrikinkadun ja Eerikinkadun kulmaan, muutaman kymmenen metrin päähän
Andorran ovelta. Takaisin Tapiolaan ajavat minibussit ottavat asiakkaita Andorran edestä, Eerikinkadulta.
ANDORRAAN SIIRRETYT Espoo Cinén NÄYTÖKSET:
Keskiviikkona 20.8.
17.30 Robert Thalheim: Am Ende kommen Touristen (And Along Come Tourists). Saksa 2007. English subtitles. 85 min. K3
19.15 Julien Leclerq: Chrysalis. Ranska 2007. English subtitles. 94 min.
• CHRZU: Kaukosaaren kirous (Curse of the Remote Island). Suomi 2008. Ei dialogia / no dialogue. 16 min. K15
21.30 Johnny Kevorkian: The Disappeared. Iso-Britannia 2008. 96 min.
• Ariane Lippens: Le Devoir. Belgia 2007. Ei dialogia / no dialogue. 8 min. K15
Torstaina 21.8.
17.15 Ole Bornedal: Vikaren (The Substitute). Tanska 2007. English subtitles. 93 min. K11
19.15 Teona Strugar Mitevska: I Am from Titov Veles (Jas sum od Titov Veles). Makedonia/Ranska/Belgia/Slovenia 2007. English subtitles. 102 min. K13
21.15 Jacques Nolot: Avant que j’oublie (Before I Forget). Ranska 2007. English subtitles. 108 min. K18
Torstaina Espoo Ciné järjestää lisäksi yhdessä Radio Helsingin kanssa Andorran
Dubrovnikissa myös
JATKOKLUBIN. Musiikista Jatkoklubilla vastaavat Radio Helsingin DJ:t
NJASSA &
ANNA CADIA. Klubin ovet avautuvat klo 21.30. Tilaisuuteen on vapaa pääsy!
Perjantai 22.8.
17.00 Juan Flahn: Chuecatown (Boystown). Espanja 2007. English subtitles. 93 min. K15
18.45 Raymond Depardon: La Vie moderne (Modern Life). Ranska 2008. English subtitles. 90 min. K3
20.30 Marcos Carnevale: Tocar el cielo (Make a Wish). Espanja/Argentiina 2007. English subtitles. 109 min. K7
22.30 Amos Kollek: Restless. Israel/Kanada/Belgia/Ranska/Saksa 2008. English subtitles. 100 min. K13
Lauantai 23.8.
15.45 Salvatore Mereu: Sonetàula. Italia/Ranska/Belgia 2008. English subtitles. 157 min. K11
18.45 David Ulloa & Tristán Ulloa: Pudor. Espanja 2007. English subtitles. 113 min. K15
21.15 Majid Majidi: The Song of Sparrows (Avaze Gonjeshk-ha). Iran 2008. English subtitles. 96 min. K3
Sunnuntai 24.8.
12.45 Carlos Saura: Fados. Portugali/Espanja 2007. English subtitles. 93 min. K7
14.45 Aku Louhimies: Kuutamolla (Lovers & Leavers). Suomi 2002. English subtitles. 119 min. K11
17.00 Aku Louhimies: Paha maa (Frozen Land). Suomi 2005. English subtitles. 127 min. K15
19.30 Aku Louhimies: Levottomat. Suomi 2000. Svenska texter. 111 min.
• Aku Louhimies: Juna (The Train). Suomi 1995. English subtitles. 11 min. K15