Tunnelmia Junior Cinéstä

Lasten ja nuorten elokuvafestivaali Junior Ciné järjestettiin tänä vuonna toista kertaa. Lukuisten elokuvien lisäksi tarjolla oli paljon muitakin aktiviteetteja. Tässä hieman tunnelmia festivaalilta!

Perjantaina 4.5. vietettiin Junior Cinén avajaisia. Avajaiselokuvana nähtiin lastenelokuva Matti ja Sami - Universumin kolme suurinta virhettä ja paikalla olivat sekä elokuvan ohjaaja Stefan Westerwelle että elokuvassa näyttelevät Tommi Korpela ja Eero Milonoff. Ennen näytöstä herkuteltiin mehulla ja nallekarkeilla ja näytöksen jälkeen tekijöille sai esittää kysymyksiä. Koululaisista koostuvaa kutsuvierasyleisöä kiinnosti muun muassa, kenen taloja elokuvassa nähdyt kodit olivat ja sattuiko Korpelaa, kun hän kaatui elokuvan eräässä kohtauksessa.

Lauantain 5.5. Perhepäivässä riitti tekemistä kaikenikäisille. Kulttuurikeskuksen edustalle kurvasi Espoon kirjastoauto Välkky, jonka sisällä katseltiin animaatioita. Ulkona auringonpaisteessa lapset pääsivät vuorostaan tekemään omia animaatioita. Samaan aikaan Kulttuurikeskuksessa pyörivissä elokuvissa seikkailivat muun muassa supersuosittu Kikattava Kakkiainen ja Maija Mehiläinen. Olohuoneen beatbox-työpajassa opeteltiin näyttelijä Tuuli Elorannan johdolla, kuinka omalla suulla voi tehdä musiikkia ja sekaan voi matkia vaikkapa pulun tai koiran ääntä!

Alkuviikolla 7.-9.5. mukana Junior Cinéä tekemässä olivat kummiluokkamme Aarnivalkean ja Kirkkojärven kouluista. Innokkaat oppilaat ottivat aamupäivän katsojat vastaan ja alustivat elokuvat yleisölle. Oppilaiden itse tekemä vauhdikas traileri nähtiin kaikkien juniorinäytösten alussa ja myös JC:n Instagram oli kolmen päivän ajan näiden lahjakkaiden lasten hallussa! 

Tiistai-iltapäivänä kasvattajille ja muille kiinnostuneille tarjolla oli mediakasvatusseminaari, jossa keskustelemassa oli niin ohjaajia, käsikirjoittajia, näyttelijöitä kuin mediakasvatuksen ammattilaisiakin. Upean kuusipäiväisen festivaalin päätti nuortenelokuva Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset, jonka jälkeen elokuvasivusto Kelaamon järjestämässä Meet&Greetissä päästiin tapaamaan elokuvan näyttelijöitä ja puvustaja.

Festivaali oli täynnä elokuvia, aktiviteetteja ja iloa ja kuuteen päivään mahtui paljon hymyä ja hyvää mieltä. Kiitos kaikille osallistuneille ja nähdään taas ensi vuonna!

Teksti: Laura Rantalainen
Kuvat: Juste