Rakkausruno festivaalin elokuvista

Tämän vuoden festivaali on tullut onnistuneesti päätökseensä ja Espoo Ciné haluaa esittää suuren kiitoksen kaikille mukana olleille! 

Nyt luvassa lipunmyyntikoordinaattorimme Heidin ja viestintäassistenttimme Lauran yhteistyönä syntynyt, festivaalin elokuvien innoittama rakkausruno:

Hei vaimo, miltä elämäsi maistuu? Onko mukissa rock´n rollia  vai syökö yö maailman?

Kun tapasin sinut ensimmäistä kertaa kotimaisessa juhlanäytöksessä, oli perhosia vatsassa. Aluksi ajattelin, että olet rakastajani päivän, pelkkä polte ja vain yksi suudelma. Silloin oli kesä 1993. Mutta nyt tämä on pelkkää euforiaa. Olet minun ankkuri ja toivo, seitsemästoista ihme. Paljain jaloin otin 55 askelta luoksesi, eedenistä pohjoiseen.

On kolme asiaa, joita sinussa rakastan: olet ahnas hurmuri, kakuntekijä ja varsinainen seikkailija - oikea Columbus. Matkustetaan siis koirien saarelle, kävellään yhdessä kohti valoa ja annetaan ruumiidemme ruskettua. Vietetään vuodenaika Ranskassa, majoitutaan huoneeseen 303, eksytään Pariisissa. Käydään verhotussa Napolissa ja lennetään Brittein saarille: Skotlanti on sinun lempipaikkasi, Englanti on minun. Siellä sinä olet minun James Bondini ja minä olen sinun M.

Ennen toisiamme olimme parittomat, nyt olet toinen ihoni, minun turvapaikkani. Toivon, ettet koskaan tule olemaan minulle entinen vaimo. Ennen minua oli monta muuta: Barbara, Thelma, Mary Shelley, Hannah, ja siksi pelkään joskus, että sinä katoat. Onhan minullakin menneisyyteni, oli Simon ja Théodore, yritin parhaani mukaan unohtaa Nickin sekä muiston Ingmar Bergmanin. Ja unohdin. Kuiskaan korvaasi: ”Ana, minun rakkaani, sinun vieressäsi on se paikka, jossa haluan olla, jossa kirjoittaa elämäntarinani”. Me olemme tavallamme perhe, meidän ja muun maailman välillä on pato.

Keittiössä olemme ruuan jumalattaria, sängyssä impulsiivisia petoja. Kerran kerroin sinulle vihreän valheen, kun kysyit, mitä meistä puhutaan. Maailma on joskus kuin törmäystesti ja ihmiset osaavat olla julmia, kuin korpit. He tappoivat Jeesuksenkin, naulat lävistivät hänen kätensä kuin neulat neulatyynyn. Mutta pahuuteen me vastaamme sanomalla: ”Olkaa hiljaa ja soittakaa pianoa”.

Lapsuudestani muistan huostaanoton ja siksi välillä mieleni on alakuloinen. Yritän paeta keksimällä uudelleen Marvinin, mielikuvitusystäväni. Mutta sinä tiedät, kuinka estää putoaminen, eikä haittaa, jos minua vaivaa sunnuntain kipeys. Silloin voimme tehdä mielikuvitusretkiä G.J. Ramstedtin maailmaan, opetella Greenawayn aakkosia ja katsoa pohjoismaisia lyhäreitä. Miksi emme myös pyöräilisi auringon rytmissä.

Puun alla on meidän mansikkapaikkamme. Se on kuin jumalan maa, jossa vallitsee taivaallinen järjestys. Siellä ei ole edumaniaapelottavaa äitiä tai Annan sotaa. Hiipuvan valon aikoina maalaamme oksien katveessa eläimen kuvaa. Sanot minulle: ”Eva, vietä kanssani viisikymmentä kevättä”. Sen teen, koska rakkautemme on yhtä iso kuin jättiläinen, sen voimasta olemme parantuneet.

Tunnistitko kaikki ohjelmistomme elokuvat? Runollista maanantaita, keskiviikkona luvassa parhaita paloja festivaalilta!


Kuva: Gerhild Strallhofer