Kaduttaako?

Spijt!

Alankomaat 2013
Hollanninkielinen, tekstitetty suomeksi
93 min
Sallitty yli 12-vuotiaille, suositellaan yli 13-vuotiaille
Ohjaus: Dave Schram
Käsikirjoitus: Carry Sleen samannimisen romaanin pohjalta Maria Peters & Dick van den Heuvel
Näyttelijät: Stefan Collier, Robin Boissevain, Charlotte Bakker, Dorus Witte
Tuotanto: Dave Mantel, Nils Verkooijen, Robin Boissevain, Dorus Witte, Mike Libanon / Shooting Star Filmcompany
Kopion lähde: Espoo Ciné

Jochem on pulska poika, jota luokan koviskolmikko höykyttää aina tilaisuuden tullen. Luokanvalvoja yrittää ymmärtää nuoria, eikä näe Jochemin syvenevää ahdinkoa. Myöskään luokkakaverit eivät uskalla puuttua asiaan. Kaduttaako? on merkittävä puheenvuoro koulukiusaamisesta. Elokuva tekee näkyväksi luokassa tapahtuvan kiusaamisen dynamiikan ja muistuttaa siitä epämiellyttävästä tosiasiasta, että kaikkien toiminnalla on vaikutuksensa ja myös sivustaseuraajilla on vastuunsa. Elokuva – kuten myös sen pohjana oleva menestysromaani – on palkittu moninkertaisesti, mm. Euroopan elokuva-akatemian nuorten tuomaristo valitse sen aikanaan vuoden parhaaksi eurooppalaiseksi nuortenelokuvaksi.
Minna Yläkoski


Elokuvan oppimateriaali

Traileri